AgiToko Dogs on viime vuosina alkanut järjestää nosework-kokeita tiuhaan tahtiin. Viime viikonloppuna su 30.3. järjestettiin 2-luokan sisäetsintäkoe Roihuvuoren nuorisotalolla, ja ATD sai paljon kehuja sujuvista koejärjestelyistä. Talkooporukka alkaa olla jo rutinoitunutta, joten usein yllätyksiltä vältytään.
Koepäivän alussa tapahtui kuitenkin jotain, mitä kokeneimmatkaan talkoolaiset eivät osanneet ottaa huomioon: nuorisotalon hälytysjärjestelmä oli vielä talviajassa, kun kelloja oli siirretty edellisenä yönä. Hälytysjärjestelmä olisi siis päästänyt talkoilijat vasta tuntia suunniteltua myöhemmin sisään. Muutaman puhelinsoiton jälkeen ovet saatiin auki, ja vaikka alkujärjestelyjen aika lyheni noin puolella tunnilla, koe päästiin aloittamaan suunnitellussa aikataulussa. Kokeen osallistujille talkoolaisten aamuiset sydämentykytykset eivät näkyneet millään tavoin.
Tällä kertaa kokeessa oli myös vkt-harjoittelija eli ATD:n jäsen Maija Isola harjoitteli vastaavan koetoimitsijan hommia Päivi Felixsonin opissa, jotta Maija voisi myöhemmin toimia vastaavana koetoimitsijana (ja ATD:n toistaiseksi ainoa noseworkin vastaava koetoimitsija Päivi ehkä pääsisi joskus omankin koiransa kanssa kokeeseen).
Nosekokeiden rotukirjo on ilahduttavaa, ja tälläkin kertaa 10 koiran kokeessa oli peräti 9 eri rotua. Osallistujista pisin kotimatka oli koirakolla, joka tuli kokeeseen Virosta asti.
Tulostasokin oli kerrassaan poikkeuksellinen, sillä 9 koiraa sai etsinnästä täydet 100 pistettä ja luokkanousutuloksen. Kaksi koiraa nousikin noseworkin sisäetsinnässä ylimpään eli kolmosluokkaan.
Tuomari Lasse Myllylä jakoi etsintöjen päätyttyä tarkkasilmäisiä vinkkejä osallistujille. Suurin osa taisi saada palautetta siitä, että oli koiran tiellä, piti hihnaa liian kireällä tai muuten haittasi koiran etsintää.
ATD:n kokeiden yksi erikoisuus on alusta asti ollut se, että yhdeksi talkootehtäväksi lasketaan videokuvaajan pesti. Osallistujilla on siis mahdollisuus jälkikäteen tarkastella videolta omaa toimintaansa, minkä on todettu olevan erittäin hyödyllistä.
ATD kiittää kaikkia nosekokeiden osallistujia ja toivottaa kaikenlaiset nosekoirat tervetulleiksi tuleviin kokeisiin.
Tulevia ATD:n nosekokeita keväällä ja kesällä:
1.5. KEK-1, Helsinki, Östersundom, tuomarina Heidi Pasanen
2.5. YEK-S2, Helsinki, Östersundom, tuomarina Heidi Pasanen
Etelän NoseWiikko:
8.6. KEK-1, Helsinki, Seikkailutalo, tuomarina Lasse Myllylä
9.6. YEK-L3, Helsinki, AgiTokola, tuomarina Paula Korpela
15.6. YEK-U1, Helsinki, AgiTokolan ympäristö, tuomareina Heidi Pasanen ja Saana Ojansivu
Lisätiedot ja ilmoittautuminen Kennelliiton Tapahtumakalenterin kautta. Huomaathan, että varsinkin ykkösluokan kokeet täyttyvät nopeasti.